Viime keväänä sain idean ruveta virkkaamaan Ikean Poäng tuolille uutta päällistä.
Ajatus lähti kirjavista isoäidinneliöistä. Aluksi yritin etsiä ohjetta, mutta hämmennykseski sellaisia ei löytynyt. Ei edes kuvia kokonaisista päällysteistä.
Syksyllä virkkauskausi muuttui kudontakaudeksi ja työ jäi vähän seisomaan.
Tänä keväänä urakka sai uutta nostetta siipiensä alle.
Viime syksyinen sommitelma hahmotelma.
Takapuolella on valkoisia neliöitä.
Takakappaleen virkkausta kiinni etukappaleeseen
Nyt tuoli on valmis ja voin sanoa että olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Tuolissa on mukavampi istua nyt. Vanha nahkapinta kun tuntui aina takertuvan paljaaseen ihoon.
Lankamenekki oli noin 8 kerää seiskaveikkaa. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, kun urakan aloitin jämälankaprojektina.
Niskatyynyosa on huppumallinen ja istuin-selkänoja osa on tyynyliina mallinen eli pehmuste pujotetaan taitteen kohdalta. Niskatyynyn päädyt tuotti päänvaivaa, mutta onneksi näin netissä kuvan pisaranmallisesta virkkauksesta ja hyödynsin sitä.
Ensi ihastuksen jälkeen iski paniikin omainen tyhjiö, että mitä nyt? Tuleeko muille tällaisia tyhjyyden tunteita? Kun manasin tunnetta miehelle, tämä tokaisi, että tee toiselle kanssa päällinen. Sitä harkitessa ja muita uusia juttuja suunnitellessa. Jotain on nimittäin jo koukuilla.
p.s. mulla on joitain ongelmia kuvien siirtämisessä puhelimesta blogiin ja joudun kikkailemaan aika paljon jokaisen kuvan kanssa, mutta ehkä tähänkin löytyy vielä joku ratkaisu. Muuten jää bloggailu vähiin :P