keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kännykän suojapussi

Tuli akuutti tarve saada kännykälle suojapussi. Onneksi konstit on monet ja nappasin lähimmän lankakerän ja virkkuukoukun. Nopeastihan tuollainen pikkupussukka syntyy. Hieman tuotekehittelyä vielä kaipaa. Joko hihnan että voi pitää kaulassa tai jonkun systeemin millä puhelimen voi sulkea pussiin. Nyt on vain hakaneula.


Mallina toinen kännykkä.


Hyvin mahtuu.


tiistai 27. tammikuuta 2015

Joululahjasukat siskon miehelle

Lupasin joululahjaksi sukat kaikille siskon perheen jäsenille. Koska siskon sukat valmistui viime tipassa, ei toivoa siskon miehen sukkien valmistumisesta jouluksi juuri ollut. Sukkien väri on sama kuin omissa ruttuvartisissa sukissani, koska tämä vaan on niin hänelle sopiva väri.


Sukan koko on 46 ja voin sanoa että en ihan heti ala yhtä isoja sukkia tekemään. Näitä nimittäin sai kutoa oikein urakalla. Urakkaa toki haittasi se ettei sukkia päässyt sovittamaan. Voi olla että sukat on jopa liian löysät, mutta toisaltaa siskon mies ei juurikaan käytä villasukkia kengissä. Tämän toki tiesin ja ajattelinkin että nämä ovat kotisukat kylmiin pakkasiltoihin.

Sukat toimitin perille puolitoista viikkoa sitten ja lahjan saaja oli tyytyväinen sukkiinsa. Näissä muuten näkyy hyvin tuo värien muodostama raidoitus. Sattuneesta syystä mulla on vielä yksi kerä tätä lankaa. Saa nähdä mitä siitä tulee tehtyä.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Joululahjasukat siskolle

Siskon lasten sukkien valmistuttua viikko ennen aattoa, aloitin hullun vimmalla kutomaan siskolle sukkia. Pieni toivonkipinä mielessä kudoin aina kun vaan voin. Lopputulema oli että aamulla sain sukat pääteltyä valmiiksi, kun illalla toimitin paketin siskolle. Niin kova kiire kutoessa oli etten ehtinyt itse sukkia kuvaamaan. Sisko siis kuvasi lahjansa jouluna.


Sukassa on varrssa ja kantapäässä vaalean sinistä. Varren raidat ja sukan kärjet ovat tumman siniset, ei mustat. Turkoosin sininen vuorottelee vaalean liilan ja turkoosin sinisen kanssa sukan kärjessä.

Sukat on juuri sopivan kokoiset siskolle. Mikä ettei kun meillä on niin saman kokoiset jalat :D

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Joululahjasukat tytölle

Yhtäaikaa pojan sukkien kanssa kudoin siskon tytölle sukkia Nallen kukkaketo-langasta. Värinä on Krassi. Hauskana yksityiskohtana siskon lempi kukkia on krassi. 


Tykkäsin langan väreistä, mutta kamalan vaikea kutoa pienehköä sukkaa, kun valmista ohjetta tytön kokoon ei ollut. Lisäksi lanka tuntui kamalan ohuelta. Tosin puikotkin oli ehkä aavistuksen liian ohuet. Paksummilla puikoilla olisi voinut olla helpompi kutoa.



Lopputulos on kuitenkin hyvä. Yhtään virhettä en tehnyt, ellei siksi lasketa erivärisiä kärkiä. Kuvassa ei erotu ohut keltainen kierros molempien sukkien suuaukolla. 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Joululahja sukkat pojalle

Jämälangoista sukkia -projekti lähti käyntiin ajatuksella että teen sukat siskon lapsille.


Pojan sukkaan käytin sekalaisia lankoja. Sukassa on kahta vihrää, kahta tumman vihreää, yhtä ruskean vihreää, yhtä sinertävän harmaata ja yhtä ruskehtavan harmaata. Yllättävän saman sävyisiä ovat nuo vihreät. Tumman vihreistä toinen on aavistuksen verran sinertävämpi kuin toinen.


Tämä oli ensimmäinen jämä lankasukka. Lankojen vaihdossa tein muutamia tyhmiä ratkaisuja, jotka aiheuttivat hirvittävän määrän lankojen päättelyä. Seuraavissa sukissa olinkin sitten fiksumpi.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Säihkyt säärystimet

Rumasta sukkalangasta ja lankainventaariosta se lähti. Sekä RedHeart reflection -langasta.


Ajattelin että heijastavasta langasta tehdyt säärystimet olisi hyvä lisä näkyvyyteen, kun pimeässä ulkoilee. Valitettavasti heijastus teho ei vastaa heijastinta kuin salamavalon kanssa.


Rumalanka taas näyttää nätiltä oikein kudottuna ja pienempinä kerroksina.
Resorit on molemmat tumman siniset.


Lämpimät nämä ainakin on :D

torstai 22. tammikuuta 2015

Vanhalle sukalle pari

Syksyllä 1985 sain koulussa käsityötunnilla tehtäväksi kutoa villasukat. Väriksi sain keltaisen. Peukalo keskellä kämmentä ja täysin vailla kiinnostusta kudoin sukkaa hitaammin kuin kukaan. Luokkakaverit, äiti ja jopa opettaja kutoivat ja korjasivat sukkaani enempi ja vähempi. 

Ensimmäinen sukka valmistui toukokuussa 1986. Siitä asti tuo pariton sukka on pyörinyt lankakorissa pienessä pussissa puikkojen ja lankakerän kanssa.


Nyt tuntui sopivalta haasteelt aloittaa parin kutominen, kun lankojen inventointia tehdessä löysin kyseisen pussukan. Vanhaa sukkaa mallina käyttäen kudoin paria. Haastavinta oli kutoa väärin! Esimerkiksi kantapään tekeminen yksin kertaisesti ja värin ilman kavennuksia oli haastavaa. Samoin kärjen kavennukset oli joka puikon lopussa joten haastetta oli. 


Hieman on käsiala kehittynyt välissä kuluneina vuosina. Ylhäällä vanha ja alhaalla uusi.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Lankainventaario

Olen vuosia haalinut jämälankoja tilkkupeittoja varten. Peittoja on tullut tehtyä kolme kahden kymmenen vuoden aikana. Viimeisin 2000-luvulla. Lankoja on tullut opiskelukavereilta, anopilta, äidiltä ja jopa appeni äidiltä. Lisäksi joitain lankoja olen ostanut, että peittoon saadaan sopivia värejä.


Kaadoin kaikki langat pois pusseista ja nyssäköistä. Järjesti väreittäin ja totesin, että näitä on aika paljon. Periaatteessa siis ei tarvitsisi ostaa lankaa vähään aikaan. Kai näistä jokusen sukan saa!


tiistai 20. tammikuuta 2015

Rumat sukat miehelle

Tarkoitus oli kutoa siskolle sukat. Mies oli valinnut langan kaupassa. 



En itse tykännyt kyseisestä langasta, sillä kirkas keltainen vilkkuu varressa rumasti tummassa kerroksessa. Lisäksi sukan terästä tuli aavistuksen liian pitkä, joten rumat sukat sai puoliso. Ei näissä siis oikeasti ole mitän vikaa tai virhettä. En vaan tykkää langan ominaisuudesta.


Eli rumat sukat miehelle.




maanantai 19. tammikuuta 2015

Virkattu kaulaliina

Pipon jälkeen piti hakea kaapista kesken eräinen ikuisuus työ. Olen vuosia virkkaillut aina silloin tällöin tätä järjetöntä kaulahuivi projektia.


 Sain aikoinaan päähäni että virkkaan huivia pituus suunnassa eli ensimmäisiä silmukoita luodessa päätin huivin pituuden. 

Melkoisen puuduttavaa ja hankalaa kun koko huivi on levällään virkatessa. Leveyssuunnassa virkatessa valmiin osan voi käärästä rullalle ja työ on melko simppeliä. Tässä roikkui kolme kerää ja 120 cm kaulahuivia kokoajan edessä.



On muuten hankala kuvata näin pitkää huivia kokonaisena!



Lopputulokseen olen kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen. Olkoonkin ettei värit enään ole itselle ne mieluisimmat, mutta 



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Virkattu pipo

Kun punaiset sukat valmistui, jäi lankaa jonkin verran. Kädessä oli virkkuukoukku jolla olin päätellyt punaiset sukkani. Hetken näitä kahta käsissä pyöriteltyäni aloin virkata pipoa. 


Ilman ohjetta pelkällä näppi tuntumalla ja ajoittain päähän sovitellen pääsin näin pitkälle. Sitten loppui lanka. Harmistus oli melkoinen!


Seuraavana päivänä hain lisää lankaa ja sain pipon valmiiksi. Siitä lähtien se on sitten ollut päässä aina ulkona ollessa. Itse tehty, ihan paras.


lauantai 17. tammikuuta 2015

Pitkät punaiset sukat

Kaupassa osui silmiin 7 Veljestä Raita lankaa. Värinä punainen oli herkullinen ja itselle varma valinta.

Neuloosi on jo iskenyt. Nyt halusin tehdä pitkät varret, mutta vain suoraa.


Oli nautinto kutoa vain suoraa aivan kuin säärystimissä.


Jälkeenpäin ajatellen olisi voinut vähän joustoneuletta kutoa varren alaosaan, mutta tehty mikä tehty.
Nyt on pitkät varret jotka valuu ruttuun kuin säärystimet. Näitä olen sitten käyttänyt saappaiden ja muidenkin kenkien kanssa. Hyvin ahkerasti. Lankaa meni puolitoista kerää, joten matkan varrella oli ostettava toinen kerä.


perjantai 16. tammikuuta 2015

Keltaisen säärystimet tytölle

Toista sukkaparia kutoessa teki mieli kutoa vielä paksummasta langasta jotain.
Ajattelin ensin että teen itselle kauniit ranteet lämmittimet yli jääneestä langasta.


Matkan varrella ajatus kehittyi ja lopulta kummityttö sai keltaiset säärystimet. 

torstai 15. tammikuuta 2015

Nallen Taika -lankaa

Kun ensimmäinen sukkapari oli valmistumassa, tiesin ettei tämä jää tähän. Halusin tehdä toiset enemmän oman väriset. Kaupasta valikoitui Nallen Taika lankaa. Lanka oli ohuempaa kuin Seitsemän Veljestä joten näiden nypertäminen kesti hyvän tovin.

Kantapäästä tuli kuitenkin kaksin kertainen., kun ensimmäisen sukan liian lötkö kantapää harmittaa vieläkin.

Tässä on muuten värit oikeimmin. Jostain syystä kuvissa kamalan keltaiset sävyt.




Kaiken uurastuksne palkka on kuitenkin ihanat sukat. Hieman ohuemmat, kuin edelliset, mutta istuvat täydellisesti jalkaan. Käytän näitä lähinnä kotisukkina ja nukkuessa. En yksinkertaisesti raaski kuluttaa niitä kengissä.






keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ensimmäinen sukka ja pari

Syksyllä sain päähäni että haluan kutoa sukan. Siis alusta loppuun asti. Olen koulussa kutonut sukkaa, mutta sen kutomiseen osallistui niin moni ihminen etten edes tiedä ketkä kaikki sitä kutoivat. Marssin lähimpään Anttilaan. Halusin kauniin vaalean värin joka ei ole valkoinen tai harmaa. Vaihtoehtoja oli rajallisesti joten ostin kerän keltaista 7 Veljestä sukkalankaa sekä puikot. Koska 3.5 puikkoja ei ollut, otin 4 puikot.


Tästä se lähtee.


Halusin ehdottomasti lyhyen varren.


Ensimmäinen kantapää. Sukkaohjeita lukemalla olin aivan hämäännyksissä miten tehdä, joten etsin netistä yksinkertaisen kantapään. Ruma kuin mikä!


Ensimmäinen sukka valmis. Huomaa kärjen kavennusten kamalat reijät.

Mutta mitä ideaa on yhdssä sukassa. Siispä sille on tehtävä pari. 


Nyt olisin jo ymmärtänyt kaksinkertaisen kantapään, mutta oli pakko tehdä samanlainen kuin ensimmäisestä.



Rumat, mutta 100% omat!


Alku

Pakkohan se on perustaa käsitöille oma blogi.
Käsityöt ei suoraan kuulu valokuviin tai piirustuksiin, joten helpointa pitää ne erillään.
Katsotaan miten blogi kehitty :)