keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Turkoosi unelma

Syksyllä huomasin kaupassa lankaa jonka väri kiehtoi mieltä. Turkoosia ja ruskeaa sekä niiden sävyjä.

Joulun alla äiti kyseli, mitä haluaisin lahjaksi. Vastasin heti, että Prismasta Red Heart lankaa, turkoosin ja ruskean kirjavaa. Äiti osti valitettavasti vain yhden kerän. Tiesin etten halua näin hienosta väristä tehdä lyhyt vartisia sukkia vaan hieman pidemmät jolloin yksi kerä ei tule riittämään. Täytyi siis ostaa toinen itse. Tokikaan langat eivät sattuneet samaa erää, mikä näkyy kuvioiden erona.


Sukassa on 48 silmukkaa. Varren alussa on 7 kerrosta joustin neuletta. 
Sitten sileää noin 20 kerrosta. Sen jälkeen kymmenen kerrosta 3o 1n neuletta ja vielä 5 kerrosta 1o 1n neuletta. 


Kantapääksi tein vahvistetun kantapään. Kärjen kavennukset tein säteittäin. Lanka on melko liukasta ja sukat sitä myöten vetelät. Kutoessa käytin 3.5 puisia puikkoja. 


Olen kuitenkin tyytyväinen lahjasukkiini.

Kukkaa pukkaa


Tulin tehneeksi koko kasan kukkasia.

yksi itselle

yksi kaverille

yksi kummitytölle

yksi sukulaistädille

tiistai 19. tammikuuta 2016

Sydänsukan ohje


Ohje  on vain käsin kirjoitettuna muistiinpanona itseä varten, mutta jos tästä saa selvää, niin saa käyttää.

Ensin resori 2o 2n 48 silmukkaa
3krs sileää
Sydänkuvio
3krs sileää
Sitten seuraavakuvio
3 krs sileää
Kolmas kuvio
3krs sileää
1 krs eri värillä
1krs sileää 
3krs 3o1n
5krs 1o1n
Kantapää
3krs sileää kantapään värillä
5krs 1o1n 2. ja3. puikoilla
Neljäs kuvio
Kärki


Ylläripylläri 5/5

Viimeiselle kaverille päätin tehdä sukat, sillä hän oli jo ehtinyt nähdä kaikkien edellisten saamat jutut ja sydän pipo oli hänestä symppis. Päätin hyöduntää värejä ja kuvioita.


Valmista mallia ei tokikaan ollut käytettävissä joten jouduin vähän suunnittelemaan ja laskemaan miten kuviot tulee. Ensimmäisen alun jälkeen totesin ettei pipossa käytetty sydänmalli toiminut halutulla tavalla, joten kuviota oli muutettava.


Jostain syystä tämä suunnitteleminen on melkein yhtä hauskaa kuin itse sukan teko. Koska sukkia tarvitaan aina pari, oli kaikki kuviot, kerrokset ja temput kirjttava ylös. Ahneena halusin kaiken mahtuvan yhdelle aukeamalle.




Piti vähän irroitella kuviointien kanssa, kun kerran kirjoneuletta ruvettiin tusaamaan.


Lopputulokseen olen kohtuullisen tyytyväinen. Muutaman kohdan tekisin ehtä nyt toisin, mutta jokainen työopettaa jotain. Tässä opin kuljettamaan lankaa kuvioiden välillä sitoen sen niin ettei lanka tule ikävästi näkyviin. 

maanantai 18. tammikuuta 2016

Ylläripylläri 4/5

Neljäs kaveri sai sukat.

Taas käytin apuna fasebookin kuvia ja kuikuilin sopivaa teemaa. 

Ulkona paukkui järjetön pakkanen(-24°C). Haaveilin kesän lämmöstä rantahiekasta, auringon lämmittämistä kallioista, heinämättäistä ja rantakukista. Siitä se ajatus sitten lähti. Tosin ehdin kolme kertaa purkaa ja aloittaa uudestaan ennen kuin sain mieleisen rytmin päälle. 

Varteen käytin mallina sukkakirjasta löytynyttä ilopillerin sukkia. Kuvio muistuttaa männyn kilpikaarnaa, joka sopi hyvin tähän kesäisen luonnon kaipuuseen. Jännitin valtavasti mitä vastaanottaja tykkää tästä sekalaisen näköisestä sukasta. Kantapäähän tein ruudukko kuvioisen vahvistetun kantapään.

 
Sukkien varteen virkkasin yhteensä kuusi punertavaa kukkaa. Ulkosyrjälle kaksi ja sisä reunan puolelle yhdet.




 Lopputulokseen olin kuitenkin tyytyväinen. Jännitin todella paljon mitä saaja tykkää. Ilmeisesti tykkäsi, kun kuvan kanssa jakoi facebookissa kiitoksen.


perjantai 15. tammikuuta 2016

Ylläripylläri kaverille 3/5

Kolmas kaveri sai pääni raksuttamaan. Onneksi on facebook ja saatoin vähän vakoilla millaisista väreistä kaverini pitää. Sukkia en hänelle halunnut tehdä koska itsekin kutoo sukkia. Minulla jopa sattuu olemaan yhdet hänen tekemät sukat!


Aloitin kutomaan ihan tavallista peruspipoa nurin oikein.


Sitten bongasin Novitan sukkalehdestä Anelmaiset sukista hyvän kukan virkkausohjeen jota hieman soveltaen tein ensimmäisen kukan. Tässä vaiheessa ajatus oli että teen yhden heijastinlangasta ja neulon sen kiinni.


Kukkia tulikin lopulta kolme, mutta en ommellut niitä kiinni vaan nyt ne on hakaneuloilla kiinni jolloin käyttäjä voi itse valita 0-3 kukkaa pipoon tai käyttää vaikka rintakoruna.



Tämä oli niin hieno että meinasin omia itse koko pipon. Kaverilta kuulin, että piposta oli tullut heti kinaa tyttären kanssa, joka oli yrittänyt omia pipon heti. Tarvinnee tehdä itselle oma kukkahattu pipo. 


Kerrankin ylitin itseni!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Ylläripylläri kaverille 2/5

Seuraavaksi kudoin kaverille H mansikkaisen makean pipon.


Aloitin samalla Novitan Neulolehdestä löytyneellä ohjeella, mutta muutin kuvion itse suunnittelemakseni.

 

Kuvion suunnittelu oli yllättävän hauskaa puuhaa. Melkoisesti laskemista jne. Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen.


Herttaiselle ihmiselle on syytä tehdä herttainen pipo.


Hetken herkitsin pipoa ilman tupsua, mutta jotenkin mansikkajäätelön kummitellessa väreissä, oli pallokin saatava pipoon.


Lopputulokseen olen itse tyytyväinen ja ilmeisesti oli lahjan vastaan ottajakin. 






tiistai 12. tammikuuta 2016

Ylläripylläri kaverille 1/5

Aloitin facebookissa haasteen jossa viidelle nopeimmalle lähetän jotain itsetehtyä vuoden 2016 aikana.

Ensimmäisen paketin tein kaverilleni K.

Tälle iloiselle ja aurinkoiselle ihmiselle halusin lähettä auringon lämpöä keltaisten pitsisukkien muodossa.

Sukan varteen tein vielä vähän röyhelömmän virkkuut ja varastoista löysin iloisen oranssit rusetit. Nämä tulla tupsahti viikossa, samalla kun tein itselleni joululahja sukkia


Pitsikuviota jatkoin tälläkertaa pidemmälle ja viimeisen tein kärkeen vain yksin kertaisena jolloin kuvio loppuu tuollatavalla suiposti.


Ruseteilla somistetut viimeistellyt sukat saapuivat kaverille heti vuoden ensimmäisenä arkipäivänä.

Joulusukat itselle

Jouluna totesin että itsekin haluaisin uudet villasukat.


Ei muuta kuin tuumasta toimeen.


Lankana on Janne-lanka jota ostin jo alkusyksystä. Ajatus oli tehdä ihan perusperusperussukat, mutta sitten vähän lipesin jatkamaan joustinta tuohon jalkapöydän päällekin. Yksi 50g kerä riitti yhteen sukkaan. Ostaessa sattui pieni kämmi ja langat on eri erää. Tarkkaavaisin sen kyllä huomaa jos osaa katsoa.


Lopputuloksena kuitenkin kivat pikku arkisukat itselle. Lankakin tuntuu ihan kohtuulliselle paljasta ihoa vasten.