keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Turkoosi unelma

Syksyllä huomasin kaupassa lankaa jonka väri kiehtoi mieltä. Turkoosia ja ruskeaa sekä niiden sävyjä.

Joulun alla äiti kyseli, mitä haluaisin lahjaksi. Vastasin heti, että Prismasta Red Heart lankaa, turkoosin ja ruskean kirjavaa. Äiti osti valitettavasti vain yhden kerän. Tiesin etten halua näin hienosta väristä tehdä lyhyt vartisia sukkia vaan hieman pidemmät jolloin yksi kerä ei tule riittämään. Täytyi siis ostaa toinen itse. Tokikaan langat eivät sattuneet samaa erää, mikä näkyy kuvioiden erona.


Sukassa on 48 silmukkaa. Varren alussa on 7 kerrosta joustin neuletta. 
Sitten sileää noin 20 kerrosta. Sen jälkeen kymmenen kerrosta 3o 1n neuletta ja vielä 5 kerrosta 1o 1n neuletta. 


Kantapääksi tein vahvistetun kantapään. Kärjen kavennukset tein säteittäin. Lanka on melko liukasta ja sukat sitä myöten vetelät. Kutoessa käytin 3.5 puisia puikkoja. 


Olen kuitenkin tyytyväinen lahjasukkiini.

4 kommenttia:

  1. Minusta ei haittaa yhtään, vaikka ei ole samaa erää, enkä olisi varmaan edes huomannut, jos et olisi sanonut!
    Värit on kyllä nätit, itse olen jotenkin tykästynyt tuohon turkoosiin, vaikken siitä nyt ole mitään tehnytkään. Sitä on tuolla jemmassa..odottamassa, että saan tehdä itselleni jotkut nätit sukat :) Vaikka lisää pöllöjä....

    VastaaPoista
  2. Paljonko lankaa sitten kului loppujen lopuksi. Kivat sukat. Ja hyvä vinkki tuosta kantapäästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolitoista sukkaa tuli yhdestä kerästä(100g). Lankaa jäi vielä 75 grammaa eli 125 grammaa käytin.

      Poista
    2. Puolitoista sukkaa tuli yhdestä kerästä(100g). Lankaa jäi vielä 75 grammaa eli 125 grammaa käytin.

      Poista