tiistai 11. lokakuuta 2016

Frozen ja miehekkäät.

Frozen ja miehekkäät oli vastaus kun kysyin saanko tehdä varasiskon lapsille sukat.

Pieni tuska alkoi hiipiä otsalle kun rupesin etsimään netistä ohjetta sanoilla Frozen ja villasukka. Kirjoneule olisi tehtävä. Värimaailma selvisi heti. Vaaleansinistä ja valkoista. Tovin etsimisen jälkeen löysin ohjeen tähtikuvioon, joka ehkä näyttää riittävästi hiutaleelta.  Etsiskelyn seurauksena olen oppinut, että kyse on Disneyn piirroselokuvasta. Hahmoja on mm prinsessasiskokset Elsa ja Anna sekä Olaf lumiukko.  Onneksi ehdotukseni hiutaleesta oli kelpaava. Seuraava ongelma oli että lapsen sukkaan seiskaveikka oli liian paksua, että saisi siistin kuvion järkevällä välillä. Oli valittava Nallelankaa. Kauhun sekaisin tuntein aloitin urakan. Toisaalta olin innoissani, toisaalta kauhuissani urakan suuruudesta.


Tässä vaiheessa olin jo kohtuullisen kyllästynyt näihin väreihin. Taidan kätkeä langan lopun jonnekin hyvin syvälle lankavaraston uumeniin. Nalle on edelleen mielestäni ohutta ja hidasta kutoa. Loppu tulos Frozen sukissa on kuitenki itselle riittävä.


Sukan yläreunaan oli ihan pakko tehdä vähän söpöstelyä.


Siinä ne nyt on. Frozen -sukat. Ihan pikkusen olen ylpeä.

Seuraavaksi oli vuorossa sitten ne pienet miehekkäät. Utelin varovaisesti vaatteiden perusvärejä ja sain vastaukseksi sininen. En ole kovin sinisen ystävä, mutta siniset sukat on varmasti miehekkäät. Jotain pikku kivaa halusin näissäkin kokeilla. Pengoin lankavakkaa tovin ja käteen osui Janne langan jämä, 7 veikkaa ja redheartin kirjavaalankaa.


Resoriin tuli tummansinistä Janne-lankaa sitten vuorotellen yksi väristä sinistä ja turkoosin ja ruskean kirjavaa redheartia. Kärkikavennuksiin käytin myös Janne-lankaa. 


Ensin oli tarkoitus tehdä yksiväriset kantapäät, mutta tulin sitten kokeilleeksi raidoitusta. Vähän joutui kikkailemaan lankojen kanssa.


En muista tiedä, mutta omaa silmää jälki miellyttä. Pienet miehekkäät oli nopeat kutoa, joten jätin ne tarkoituksella viimeiseksi.


Tämä kaksikko lähti postin mukana ilahduttamaan varasiskon lapsia.

Pienet miehekkät oli juuri pikean kokoiset, mutta Frozensukissa oli vähän väljyyttä jalkaterässä. Sukkien saajat oli kuitenkin tyytyväisiä ja se on aina tärkeintä!


maanantai 3. lokakuuta 2016

Villasukat kaverille

Kesän alussa sain kaverilta kirjoituspöydän teinille. Olisin halunnut ehjästä pöydästä maksaa rahaa, mutta kaveri ei halunnut. Tarjouduin kutomaan sukat. Ne kelpasi. Kesän kuumina päivinä ei kutominen ymmärrettävästi maistunut, mutta kesän loputtua säät viileni ja sukatkin valmistui.


Kelpaavat kuulemma oikein hyvin vaikka ovatkin vähän hempukat :D

Äidin pitsiliina

Päätin kokeilla muurauslangalla virkkaamista. Samaan aikaan törmäsin Kodinkuvalehden retro pitsiliina ohjeeseen. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Äitien päivä sattui juuri tuohon aikaan ja lupasin äidille että saa sen mitä mulla on työn alla. Sen tarkemmin selittelemättä. Ensimmäinen pitsiliinani valmistui viikko äitienpäivän jälkeen.


Muurauslanka oli aika kankeaa virkattavaa ja ajoittain sormet oli kipeät, kun karhealla langalla virkkasin. Liinaa ei saa silitettyä eikä muutenkaan muokattua eli tuollainen retkula ulkoliina siitä tuli. Harmillisesti lanka loppui kesken, joten viimeiset kerrokset jäi pois ja valmiin liinan viiimeinen kerros on 10 senttiä vajaa.


 Äiti on kuitenkin liinaansa tyytyväinen ja se on minulle tärkeintä.


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Tuoli

Viime keväänä sain idean ruveta virkkaamaan Ikean Poäng tuolille uutta päällistä.
Ajatus lähti kirjavista isoäidinneliöistä. Aluksi yritin etsiä ohjetta, mutta hämmennykseski sellaisia ei löytynyt. Ei edes kuvia kokonaisista päällysteistä. 

Syksyllä virkkauskausi muuttui kudontakaudeksi ja työ jäi vähän seisomaan.

Tänä keväänä urakka sai uutta nostetta siipiensä alle. 


Viime syksyinen sommitelma hahmotelma.


Takapuolella on valkoisia neliöitä.


Takakappaleen virkkausta kiinni etukappaleeseen


Nyt tuoli on valmis ja voin sanoa että olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Tuolissa on mukavampi istua nyt. Vanha nahkapinta kun tuntui aina takertuvan paljaaseen ihoon. 

Lankamenekki oli noin 8 kerää seiskaveikkaa. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, kun urakan aloitin jämälankaprojektina.

Niskatyynyosa on huppumallinen ja istuin-selkänoja osa on tyynyliina mallinen eli pehmuste pujotetaan taitteen kohdalta. Niskatyynyn päädyt tuotti päänvaivaa, mutta onneksi näin netissä kuvan pisaranmallisesta virkkauksesta ja hyödynsin sitä.

Ensi ihastuksen jälkeen iski paniikin omainen tyhjiö, että mitä nyt? Tuleeko muille tällaisia tyhjyyden tunteita? Kun manasin tunnetta miehelle, tämä tokaisi, että tee toiselle kanssa päällinen. Sitä harkitessa ja muita uusia juttuja suunnitellessa. Jotain on nimittäin jo koukuilla.

p.s. mulla on joitain ongelmia kuvien siirtämisessä puhelimesta blogiin ja joudun kikkailemaan aika paljon jokaisen kuvan kanssa, mutta ehkä tähänkin löytyy vielä joku ratkaisu. Muuten jää bloggailu vähiin :P


tiistai 29. maaliskuuta 2016

Viheriä pipo

Joulun aikaan tein pipoja lahjaksi kutoen. Yhdestä piposta jäi lankaa ylitse. Silloin sain ajatuksen tehdä pipon myös itselle. Langan (7 veljestä Raita "metsä") värit sopivat lempi huiviini ja takkiin.

Ohjeeksi valitsin Novitan arkistosta virkatun peruspipon. Ohje oli miehelle joten vähensin lisäyksiä niin että pipoon jäi vain 90 silmukkaa. Viimeisen kerroksen virkkasin kiinteillä ketjusilmukoilla, muuten kiinteillä silmukoilla.

 

Pipo oli muutaman kuukauden tauolla, kunnes viime viikolla sain päähäni tehdä pipon loppuun. Pääsiäisenä aikaa oli yllin kyllin, kun olin saanut kolmien sukkien urakan valmiiksi. Virkatessa kehittyi myös ajatus koristaa pipoa kukalla. Kukka on samaa mallia kuin anelmaiset sukissa. 


sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Sukkaa sukkaa sukkaa

Joulun alla sain kaverilta kysymyksen voisinko kutoa kolmet sukat. Kyseessä oli kummitytön äiti joka toivoi sukkia itselleen ja perheen kahdelle tytölle.  Lupasin harkita.

Joululomalla satuttiin käymään lankamaailman lankakaupassa. Zandra-sukkalanka oli tarjouksessa euron kerä. Siitä se ajatus sitten lähti. Omassa varastossa oli kolme kerää valmiina(saatu syksyllä kaupan kylkijäisinä).


Olin jo tovin suunnitellut sukkaa jossa resori, kantapää ja kärki olisi yksiväriset ja muu sukka kirjavaa.


Ensimmäisenä valmisti sinivalkoiset sukat. Varressa on nilkassa joustinneuletta 15 kerrosta 3o1n. Joustinneule jatkuu vielä kantapään jälkeen sukan päällä 15 kerrosta. 

Toisena syklaamin ja lilan raidalliseet sukat. Näissä joystinneuletta(3o1n) on varrenpuolella 15 kerrosta, mutta ei enää jalkaterässä.

Viimeisenä turkoosin ja sinisen kirjavat. Näissä oli suurin urakka, kun alla oli jo kolme paria samalla idealla ja virkkauskausi kolkuttelee jo ovella. Näissä joustinneuletta on vain 10 kerrosta.

Kaikissa sukissa on säteittäin kavennettu kärki. Yksiväriset langat on jemmassa ollutta seiskaveikkaa.

Nippu olisi nyt valmis vietäväksi. Harmillisesti vain sairastuimme koko porukka flunssaan. Minä en kkuumeisea lähde sängystä kuin omalle sohvalle tai vessaan😝

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Hypistelymuhvi

Mummilla oli synttärit tuossa taannoin. Päätin jo joulun jälkeen, että teen mummille oman hypistelymuhvin. Mummilla tosin oli jo hoivakodista saatu muhvi, mutta epäilin että se on liian kireä mummin makuun.



Keräsin lankakopasta kaikki mahdolliset langan jämät ja kudoin niillä kaikkenlaista nyppyä ja nyprättävää. Jätin myös langan vaihdoista langan pätkiä esille hypisteltäviksi. Tympeämmät värit jätin sisäpuolelle.


Ulkopuolelle valitsin kirkkaampia värejä. Lisäksi kudoin muutamia helmiä kiinni. Helmet vahvistin vielä viimeistelyvaiheessa, ettei pitäisi lähtä irti edes repimällä.


Lopullisena viimeistelynä virkkasin mummin nimen muhviin. Jälki ei ollut ihan niin siistiä kuin olisin halunnut, mutta tämä olikin eka kerta, kun mitään tuollaista teen! 


Paras palkinto oli kuitenkin mummin reaktio, kun sai lahjansa. Tiesi heti mitä sai, mitä sillä tehdään ja sanoi: "tämä on parempi kuin entinen. Se on liian kireä. Tämä on hyvä. Voi käyttää vaikka pipona jos tarvii kädet vapaiksi!" Ja tehostaakseen sanoja veti myssyksi päähän. 

Koko vierailun ajan muhvia hypisteltiin hartaudella. Helmet oli ihan parasta. ♥

103-vuotsias on helppo tehdä iloiseksi :)